sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulu tulee!



Arvatkaapas mistä minä tiedän, että joulu on tulossa? No siitä, että mamma tulee kotiin työpäivän jälkeen useampana päivänä sellaisen nyssäkän kanssa, joka tuoksuu valtavan hyvälle. Viime keskiviikkona mamma tuli taas kotiin sellaisen valtavan Geisha-laatikon kanssa. Sitten mamma jotenkin ihmeellisesti ajatteli, että olisi jotenkin jouluista ja kaunista laittaa Geishoja kauniiseen Mari-skoolin keittiön pöydälle. No seuraavana päivänä, kun olin yksin kotona, niin en millään malttanut olla maistamatta Geishoja. Arvannette sen ettei minun herneaivoni voi olla vastustamatta suklaata. Niinpä kun juniori tuli koulusta, keittiön pöydällä oli nätisti Geisha papereita, joista oli syöty suklaat parempaan nassuun. Mamman hommiksi jäi antaa taas kerran  negatiivista palautetta minulle ja siivota keittiön pöytä suklaan murusista. Mutta kylläpä olivat hyviä nuo mamman joulusuklaat ;))


Ei kommentteja: