keskiviikko 17. elokuuta 2011

Minkki


Tällasen villiminkin saalistin mammalle yhtenä helteisenä heinäkuun päivänä. Oltiin takapihalla ja mamma heitti miulle frisvbiitä ja sitten yhtäkkiä läheisestä viidakosta rupes kuulumaan vinguntaa. Mamma oli ihan varma, että mie saalistin jonkun kissan pennun. Mutta enhän mie nyt sellasta tekisi:)) Vaan ajattelin ihan mammalle minkkiturkkia....vaikka tuskin se ees sitä päällesä laittas!
No, vinkuna loppui ja minä poika polleana kannoin taas suussani tuota minkkiä puolesta välistä selkää. Se on aika söppis elukka vaikka onkin tuholainen. No, helteen takia miun oli ihan pakko irrottaa ote minkistä ja jouduinkin sitten sisälle. Mamma kuvas elukan ja laittoi sen tyhjään laatikkoon ja sitten muovipussissa roskiin. Sitten meni viikkoja ennen kuin mamma tajus tai luki netistä, että mie tein hyvän työn. Villiminkit on tuholaisia, jotka syövät linnun munia, lintuja ja muita pikkuelukoita, joiden oikeastaan pitäs saada elää luonnon kiertokulun vuoksi. Minkit on tarhoihin tuotua eläinkuntaa Suomessa ja ne ovat villiintyneen ja lisääntyneet luonnossa päästessään karkaamaan tarhoista.
Oon muuten aika ylepee, että sain saalistettua tuollasen tapauksen! Sais mammakin olla ylypee miusta :)))

Ei kommentteja: