sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Sairas vääns



Mamma yritti ottaa vasemmasta poskestani kuvan teille nähtäväksi, että tietäistte mistä on kyse. Minulla on ollut jo pitempään aina joskus poskessani patti. Aikaisemmin se on ollut siinä muutaman päivän ja kun mamma rupeaa puhumaan lääkäriin menosta, niin se on siitä hävinnyt. On myös ollut tosi pitkiä aikoja, ettei siinä näy mitään. Mamma on pähkäillyt, että se on joku rauhanen joka välillä ärtyy.

Tänä syksynä patti on ollut koko ajan jonkinlaisena kohoumana poskessa. Välillä se on ollut tosi iso. Silloin minun pitää hangata sitä juuri siihen mamman ostamaan uuteen olohuoneen mattoon, koska se helpottaa kutinaa parhaiten ;)) Sitten jossain vaiheessa pattiin tuli haava ja siitä valui sellaista veristä visvaa ja arvatkaa onko sitten ollut vähän joka paikka aina siinä nesteessä. No viime perjantaina mamma sai vihdoin aikataulunsa käymään niin, että hän vei minut tuohon lähellä sijaitsevaan Kivuttomaan eli eläintohtorille. Kun menimme siihen pihalle ja sitten sisälle, niin sain sellaisen koirien hepulin. Minulta meni kuono ihan sekaisin, koska hajuja oli aivan valtavasti. Sisällä oli toinen koira, jonka kanssa ruvettiin kilpalaulantaan. Juniori, joka oli myös mukana sanoi, että myö juteltiin sen toisen koiran kanssa. Mammasta ulina oli tosi outoa, koska normaalisti minä saatan olla viikkoja virkkamatta mitään koiralle ominaista haukuntaa yms. No sitten päästiin vihdoin eläintohtorille, joka oli tosi kiva nainen, taitaa olla sen klinikan omistaja, mamma tiesi. Lääkäri laittoi minut sellaiselle tutkimuspöydälle, joka nousi ylös ja sitten teki kyllä vähän kipeää, kun lääkäri tutki minun poskea. Diagnoosiksi tuli, että hammas on jossain vaiheessa lohjennut ja se on aiheuttanut paiseen joka nyt ei parane ennen kuin lohjennut hammas poistetaan. Operaatio on minulla edessä reilun viikon päästä tiistaina. Mamma vie minut tohtorille ruokatunnilla ja minut nukutetaan ja operoidaan ja sitten mamma käy hakemassa minut kotiin toipumaan. Nyt syön antibioottia tabletteina ennen operaatiota. Mamma piilottaa tabletin kinkkusiivuun ja minä poika popsin sen herkkuna suihini enkä edes älyä, että siinä samassa menee tabletti mukana.

Ei kommentteja: